Katselin omia muistiinpanojani, ja olen nyt aktiivisesti suunnitellut blogisivun perustamista ja aloittamista viime vuoden (2023) syyskuusta asti. Sitä ennen olen asiaa hauduttanut ja kypsytellyt muutamien vuosien ajan.
Hiljaa hyvä tulee, sanotaan.
Syyt asioiden pitkään hautumiseksi ovat omien korvien välissä ja oman pään sisällä. Mietteet siitä mitä joku muu ajattelee tai sanoo kirjoituksistani, mitä jos tulee ihan kauheasti törkypostia, mitä jos en jaksaisikaan kirjoittaa… Ja niin edelleen, ajatuksia aivan loputtomiin asti.
”Vielä vähemmän väliä on sillä mitä joku täysin tuntematon, omaan elämäänsä kyllästynyt sankari kirjoittaa…”
Mitä väliä sillä on mitä joku tuntematon ajattelee. Mitä väliä silläkään on mitä joku tuttu ajattelee. Vielä vähemmän väliä on sillä mitä joku täysin tuntematon, omaan elämäänsä kyllästynyt sankari kirjoittaa tai kommentoi. Mutta eihän sitä näin osaa aina suhtautua. Arvostelu, haukut ja ilkeät kommentit tekevät kipeää.
Vuosia sitten, kun olin jonkin verran julkisesti esillä työni puolesta sain FB Messengerissä täysin vierailta ihmisiltä ns. DP:tä eli kotoisammin pippelinkuvia. Ne ahdisti. Erityisen ahdistavaa oli se, että moni lähetti niitä ihan omissa nimissään ja omalla naamallaan. Toki maailma (ja minä) olimme reilut 10 vuotta nuorempi, mutta silti. Mikä ajaa ihmisiä käyttäytymään noin ja mitä päässä liikkuu motivaattorina, että omista elimistään lähettää kuvia tuntemattomalle ihmiselle? Melko perverssi tapa yrittää tehdä tuttavuutta.
Pahinta tuossa käytöksessä on mielestäni ahdistus, jonka se luo vastaanottajalle. Itse en edelleenkään, vuosienkaan jälkeen, avaa Messengeriä tai muiden some-kanavieni yksityisviestejä kuin todella harvoin ja lähes poikkeustilanteessa. Vaikka tiedän, että siellä todennäköisesti nykyisin on suurin osa ihan omilta tuttavilta, ystäviltä ja kavereilta tulleita viestejä, niin silti alitajuntaisesti vältän kyseisiä kanavia viimeiseen saakka.
Sitäpä voisi kysyä onko tämä bloggaamisen aloittaminen ja julkisen nettisivun avaaminen sitten ihan järkevää. Niinpä. Ihminen on erikoinen eläin. Ja aion kuin aionkin kirjoittamisen nyt aloittaa – pitkän ja hartaan haudonta-ajan jälkeen.
”Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään.”
Kuten huomaat, kommentointi ei vielä ole käytössä näissä ensimmäisissä tarinoissani. Laitan ne päälle, kun saan selvitettyä tekniikan ensin kunnolla kuntoon. Yritän olla olematta liian herkkähipiäinen, mutta olen myös päättänyt, että aion kylmästi suodattaa negatiivisen pois sivuiltani sekä noudattaa omaa ohjettani ”Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään”. Jos idiootin kanssa lähtee väittelemään, niin siinä on sitten kaksi samanlaista vastakkain.
Kirjoittelemisiin