Kategoria: Lifestyle
-

Puoli vuotta tätä vuotta, työtä ja odotusta
—
kirjoittaja
in Bloggaus, Elämä, Kirjoittaminen, Koti, Lapset, Lentäminen, Lentoliikenne, Lifestyle, Opiskelu, Perhe, TyöVuosi on jo puolivälissä. Se tuntuu jotenkin uskomattomalta, sillä vastahan tammikuu alkoi ja edessä oli kokonainen uusi vuosi, täynnä tehtäviä, tavoitteita ja ajatuksia siitä, mitä kaikkea tänä vuonna ehtisi tehdä…
-

Syksyn pyörteissä hetken hengähdystauko ja oma aika
Minulla on monta blogirunkoa odottamassa viimeistelyä, mutta ehkä joskus voisi vain kirjoittaa ilman suunnitelmaa. Kertoa mitä kuuluu ja mitä päivän aikana on tapahtunut. Ehkä tämä onkin juuri sellainen tajunnanvirtaa oleva kirjoitus ilman sen kummempaa johtoajatusta.
-

Elokuun viileät aamut ja pian saapuvat villasukkakelit
Tänä aamuna se tapahtui, ensimmäinen oikeasti syksyinen aamu. Kun astuin ulos koirien kanssa, ei vastassa ollut pakahduttavaa hellettä, eikä edes lempeä kesätuulahdus. Sen sijaan tunsin iholla tutun viileyden, joka hiipii jostain pohjoisen suunnalta, vähän kalseana mutta samalla raikkaana. Ensimmäinen ajatus: syksy lähestyy. Hitaasti, mutta varmasti. Ja toisaalta – hyvä niin. Oli ihanaa vetää keuhkot täyteen…