Toisen roska on toisen aarre, vai onko?

Olen viime kuukausien aikana yrittänyt myydä käytettyjä tavaroita eri alustoilla – Torissa, Vintedissä ja kirpputoreilla – mutta vaikka esineet ovat lähes uudenveroisia, prosessi on osoittautunut yhtä aikaa aikaa vieväksi ja hermoja koettelevaksi. Päädyin siihen, että jos tavaran pääasiallisena tavoitteena on päästä siitä eroon mahdollisimman nopeasti, kaatopaikka saattaa olla houkuttelevampi vaihtoehto kuin kova kierrätyskampanja.

Kestävä kehitys ja kierrätys ovat nousseet arvoiksi, jotka me kaikki haluamme omaksua – ainakin teoriassa. Uudelleen käyttö, ympäristöystävällisyys ja jätteiden määrän vähentäminen ovat tärkeitä tavoitteita. Siitäkin huolimatta oman tavaran myyntiä kirpputoreilla tai nettimarkkinoilla on usein kuin kilpailu, jossa joudut kilpailemaan ystävällisten, vähemmän ystävällisten, ja joskus aika vaativien, ostajaehdokkaiden kanssa.

Voit kuvitella tilanteen: olet julkaissut ilmoituksen, vastaat kysymyksiin ja käyt läpi kommentteja, jotka vaihtelevat erittäin kohteliaista (”Voisiko tästä vielä keskustella?”), epätoivoisesti tavaran ilmaiseksi haluaviin tarjouksiin. Lopulta hermot ovat kireällä, ja aika kuluu turhaan – eikä tavara millään mene pois, vaan pyörii sekä kotona nurkissa tilaa viemässä, että somessa eri kanavilla, etsien uutta kotia.

Jos tavoitteenasi on päästä tavasta eroon mahdollisimman nopeasti ilman ylimääräistä säätöä, kaatopaikalle vieminen voi tuntua yllättävän houkuttelevalta ratkaisulta. Eikö se olekin totta: kun jätät tavarat kaatopaikalle, sinun ei tarvitse odottaa ostajaehdokkaita, neuvotella hinnoista tai vastata lukemattomiin viesteihin. Kaikki tämä juttu on vaivan arvoista, kun verrataan sitä, kuinka helppoa olisi päästä eroon tavarasta ilman lisäkomplikaatioita.

”Varaan, vapautan, ostan, voitko kuljettaa 200 km päähän, saanko ilmaiseksi, onko isompaa kokoa…”

Tietysti tämä ajatus herättää kysymyksiä kestävästä kehityksestä ja ympäristövastuusta. Meidän kaikkien tulisi pyrkiä vähentämään jätteen määrää ja edistämään kierrätystä. Kuitenkin käytännön tasolla, kun joutuu tekemään ylimääräistä työtä myyntiprosessissa, monet meistä tuntevat vetoa siihen, että “jos on kiire, niin kaatopaikka on oikea osoite”.

Voidaan sanoa, että kierrätys on kuin moderni sokkotreffailu: asetat ilmoituksen, saat yhteydenottoja, käydään jännittäviä neuvotteluja ja lopulta – usein – turhautuminen on taattu. Ehkä onkin aika arvostella itse prosessia pilke silmäkulmassa. Ehkä meidän pitäisi järjestää “Nettikirpparien valitusturnaus”, jossa voittaja on se, joka selviytyy kyselyistä ilman hermojen repeämistä!

Yksi hassu huomio on se, että ilmaiseksi annettu tavara tuntuu olevan erityisen kohtalokasta: miksi joku antaisi jotain ilmaiseksi, kun se vie niin paljon aikaa, hermoja ja energiaa? Jos kuitenkin laitettaisi kaikki vaivannäkö siihen, että tavaralle löytyy uusi käyttäjä, saataisiin kenties samalla edes pieni pala ympäristöä pelastettua. Mutta eikö joskus tuntunut, että tällöin kyse on enemmän omaan egoosi sijoittamisesta kuin aidosta ympäristövaikutusten vähentämisestä?

Loppujen lopuksi kyse on siitä, että jokaisella on omat prioriteettinsa. Jos tavoitteenasi on edistää kestävää kehitystä ja kierrätystä, valitettavasti se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja hermojen terävöitymistä – mitä harvat meistä ovat valmiita panostamaan, kun vaihtoehtona on vaivattomampi kaatopaikka. Olen nyt antanut omille tavaroilleni aikaa kesään saakka löytää uusia koteja. Osalle sellainen onneksi on löytynytkin.

Kirjoitukseni tarkoituksena ei ole aliarvostaa kierrätystä (harrastanhan sitä itsekin mitä suurimmassa määrin), vaan herättää ajatuksia siitä, kuinka helppoa onkin päätyä valitsemaan lyhytnäköinen ratkaisu, vaikka tiedostaisikin sen, että kestävä kehitys vaatii enemmän työtä. Ehkä tulevaisuudessa saamme myös kierrätyksen ja myyntiprosessien kehitettyä niin, että ne ovat yhtä vaivattomia kuin kaatopaikalle vienti.

Jaa kirjoitus Facebookissa: