Kahden viikon kesäloma takana ja olo onkin kaikkea muuta kuin virkeä. Pitkän hellejakson jälkeen en tunne itseäni levänneeksi – enemmänkin siltä kuin olisin palannut selviytymisleiriltä. 30 asteen helle ei vain sovi pohjolaan ja suomalaiselle kropalle pidemmän päälle. Aivot sentään odottavat töiden alkua, koska niin paljon on jo pinossa odottamassa.
Jos loma alkoi ruokamyrkytyksellä, se päättyi tyylikkäästi migreeniin. Aamulla olo oli kuin pitkän ryyppyputken äkillisesti keskeyttänyt – lääkedarra on oma lajinsa. Ehkä yöllä oli ukkosta ja sähköä ilmassa, tai sitten kyse oli alitajuisesta lomaltapaluustressistä. Migreeniä ei ole kevätalven lumihankien jälkeen näkynyt.
Koneen salasana oli vielä muistissa ja kone suostui avautumaan kiltisti. Eläimet sen sijaan katsoivat epäluuloisina: mamma on seonnut lopullisesti. Ensin valvoo yön, sitten herää kukonlaulun aikaan ja kaiken lisäksi nappaa lääkkeitä ilman, että tarjoaa herkkuaamupalaa. Vetoaa päänsärkyyn. Pöh. Pöperöt pöytään tai me istutaan näppäimistölle!
Kaikki eivät ole vielä palanneet lomilta, mikä on erinomaista, sillä sähköpostissa riittää silti perattavaa ja oma to do -listakin muistuttelee olemassaolostaan. Onneksi tein kattavan listan ennen lomaa. Nyt pitäisi vain löytää energia sen perkaaminen.
Hiki valuu niskaa pitkin jo ennen puoltapäivää. Helle ei ole kadonnut minnekään, mutta päänsärky onneksi hellittää. Tekstit näytöllä eivät ole vielä täysin kirkkaita, mutta kyllä tämä tästä tuntuu taas palautuvan.
Arki pyörähtää käyntiin, tosin vähän puoliteholla ja Buranan voimalla.