Tänä aamuna se tapahtui, ensimmäinen oikeasti syksyinen aamu. Kun astuin ulos koirien kanssa, ei vastassa ollut pakahduttavaa hellettä, eikä edes lempeä kesätuulahdus. Sen sijaan tunsin iholla tutun viileyden, joka hiipii jostain pohjoisen suunnalta, vähän kalseana mutta samalla raikkaana. Ensimmäinen ajatus: syksy lähestyy. Hitaasti, mutta varmasti.
Ja toisaalta – hyvä niin. Oli ihanaa vetää keuhkot täyteen raikasta elokuun ilmaa, joka ei enää tukahduttanut vaan puhdisti. Elokuu on edelleen kesää, mutta se on kuin kesän rauhallinen iltahämärä – kaunis, hiukan kaihoisa ja täynnä lupauksia tulevasta. Syksy kurkkii jo nurkan takaa: aamun kirpeys, illan hämäryys, ruskan enteet lehtien reunoilla.
Tavallaan haikeaa, koska ihan vastahan kesä alkoi ja nuo ihanat köynnöksenikin vasta ehtivät kasvunsa alkuun, samoin alas leikatut pensaat takapihalla. Ihan pian ne käyvät talvilepoon herätäkseen jälleen ensi kesäksi uuteen kukoistukseen ja kasvuun. Ensimmäinen kesä uuden kodin takapihalla on ollut vanhan siistimistä ja korjaamista, mutta näin elokuussa piha näyttää jo oikein hyvältä. Paljon on vielä tehtävää – mennään päivä, viikko, kuukausi ja kesä kerrallaan.
Viikonloppu kului pitkästä aikaa keikkatöissä kaupassa, kuten myös edellinenkin viikonloppu. Kotityöt ovat rehellisesti sanottuna vähän retuperällä. Olen saanut nauttia suhteellisen siististä kodista jo pitkään, mutta nyt kun arki pyörähtikin käyntiin kahden työn rytmillä, silmä harhautuu yhä useammin koirankarvakasoihin ja eteisen kuraisiin tassunjälkiin. Mutta tiedätkö mitä? Päätän katsoa niistä ohi. Koska elämä on oikeasti aika lyhyt siihen, että käyttäisi liikaa aikaa miettimällä siivouslistoja ja villakoiria. (Tanssikoot hetken talon nurkissa ihan rauhassa.)
Aamulla heräsin virkeänä. Viileys tekee ihmeitä yöunille. Vaikka viikonloppu meni töissä, olo oli levännyt ja valmis. Istahdin koneen ääreen aamutakki päällä, kahvikuppi kädessä – varhaisen aamun aloitus, ihan parasta. Yhtäkkiä vilkaisin kelloa – ja kalenteria. Apua, joko on ensimmäinen kokous alkamassa? Hiukset kampaamatta, kauhtunut (se paras ja ihanin) aamutakki edelleen päällä, silmät vielä vähän sumeina…
Elokuu tuo mukanaan paitsi viileämmät aamut myös arjen rutiinit. Töissä hommaa riittää, ja se on hyvä. Parasta työssäni on sen monipuolisuus: vaikka pöydällä olisi välillä vähän liikaakin, saan tehdä erilaisia asioita ja kohdata erilaisia ihmisiä. Siksi myös maanantai tuntuu hyvältä. Työn ääreen on helppo palata, kun tekee asioita, joilla on merkitystä.
Ja ehkä voisin nyt, ihan kohta, vaihtaa tämän aamutakin päivävaatteisiin. Ehkä.
Pirteää elokuun viikkoa kaikille – syksy saa tulla, mutta villasukat otan jo varmuuden vuoksi esille.
