Istun kansainvälisessä asiantuntijakonferenssissa Amsterdamissa – sananmukaisesti lentokentän reunalla, lentoasemahotellissa. Tunnen orastavan ilmastoinnin aiheuttaman flunssan puskevan nenäonteloille, ja päänsäryn hiipivän ohimoille. Ilma ulkona on päälle +30 astetta, ja sisätiloissa ilmastointi on kovilla.
Jo ensimmäisen päivän aikana on nähty paljon PowerPoint-esityksiä, kuten tyypillistä tällaisille tapahtumille on. Tänään kiinnitin huomion siihen, että aika moni esityksistä näyttää tekoälyn tekemältä – ja vielä tarkemmin sanottuna asialla on ollut Claude. Ystäväni esitteli minulle Claudea keväällä ja kertoi tekevänsä lähes kaikki esityksensä sen avulla. Aika rohkeaa, ajattelin tuolloin.
Ja nyt – jossain vaiheessa aamupäivää huomaan tunnistavani sen jo ennen ensimmäistäkään sisältödiaa. Tietyt värit. Tietty typografia. Tietyt ikonit. Sama rakenne. Sama rytmi. Sama visuaalinen kieli. Huomaan alkavani seuraamaan esityksiä tarkemmin ja etsimään tekoälyesityksille tyypillisiä maneereja. Todellakin – tekoälystä on tullut uusi PowerPoint-pohja.
Ja sitten ajatus harhautuu pohtimaan myös muuta.
Eikö esittäjiä enää kiinnosta miltä heidän esityksensä näyttää? Eikö yrityksen tai organisaation oma brändi merkitse enää mitään? Vai onko niin, että tehokkuus on voittanut yksilöllisyyden niin täydellisesti, ettei kukaan enää edes pysähdy miettimään asiaa?
Tiedän hyvin, että näin ei pitäisi ajatella. Esityksen arvo ei synny sen ulkoasusta vaan sisällöstä. Pitäisi keskittyä kuuntelemaan mitä sanotaan, ei siihen miltä diat näyttävät. Mutta ihmiset ovat ihmisiä ja ensivaikutelmat syntyvät sekunneissa.
Kun päivän aikana näkee neljännen lähes identtisen tekoälyesityksen, alkaa väistämättä miettiä, kuinka paljon vaivaa esittäjä on nähnyt myös itse sisältöön. Ei siksi, että tekoäly olisi huono työkalu. Päinvastoin. Olen opetellut, opettelen edelleen, käyttämään sitä itsekin ja käytän sitä apuna käytännössä päivittäin.
Tekoäly on tekstinkäsittelytyökaluna erinomainen keksintö, mutta ei se niin hyvä ole, että siihen täysin luottaisin. Se on vähän kuin sellainen harjoitteleva assistentti, jolla on lupaava ura edessään. Olen itse kova kirjoittamaan tajunnanvirtaa ja huono tiivistämään olennaiseen, jolloin tekoäly on hyvä työkaveri, koska muuten tekstejäni joutuisivat ihmiskollegani lukemaan ja kommentoimaan. Korostan vielä – tekoäly on työkalu, ja oikein hyödynnettynä erinomainen sellainen.
Palataan tämän päivän esityksiin. Kun kaikki näyttää ulkoisesti samalta, syntyy helposti tunne, että myös ajattelu on ulkoistettu samalle koneelle. Samanlaiset diat ja rakenteet tekevät esityksistä yllättävän persoonattomia. Silloin on pakko keskittyä siihen olennaiseen: kuuluuko puhujan äänessä asiantuntemus vai ei.
Ehkä kyse on vain siirtymävaiheesta.
Kun PowerPoint tuli aikanaan toimistoihin, maailma täyttyi lentävistä teksteistä, pyörivistä otsikoista ja sateenkaaren värisistä kaavioista. Myöhemmin opimme käyttämään sitä paremmin. Onneksi. Toivon, että tekoälyn kanssa käy samoin.
Toivon, että muutaman vuoden kuluttua parhaat esitykset eivät ole niitä, jotka tekoäly tuottaa yhdellä napin painalluksella, vaan niitä, joissa tekoäly toimii avustajana ja ihminen edelleen tekijänä. Asiantuntijuus ei synny siitä, että osaa pyytää tekoälyä tekemään 20 diaa. Asiantuntijuus syntyy siitä, että tietää mitä niille 20 dialle kannattaa laittaa.
Ja ehkä vielä vähän siitäkin, että jaksaa vaihtaa ne Clauden oletusvärit omiinsa. Muuten riskinä on, että tulevaisuuden konferensseissa paikalle saapuu sata asiantuntijaa ja yksi Claude. Ja lopulta ei ole enää aivan varmaa kumpi esityksen lopulta pitikään.